tiistai 23. heinäkuuta 2013

Bingoa

Eräänä iltana yksi intervalliasiakkaistamme kysyi illan ratoksi jotain yhteistä tekemistä. Yksi hoitajista oli tuonnut kotoaan bingokoneen, mutta kukaan ei oikeen ollut ehtinyt sitä käyttää, joten päätin tarttua hetkeen.



Tästä lajista tuli niin suosittua että tämän jälkeen ei ole ollut viikkoa etteikö olisi bingottu, välillä joka ilta. Muutamia kertoja bingoilu on ollut täysin asukkaiden keskinäistä pelailua, mutta useimmiten on hoitaja saannut kunnian toimia bingoemäntänä. Parhaimaksi peliajaksi on muodostunut ilta, päivällisen ja iltapalan välillä, jokaisella kuluu ilta vikkelämmin kun pelaillaan useampi kierros. Välillä jaetaan pieniä palkintoja, vihkoja, saippuoita, pikku pussukoita ym., mutta ne eivät ole pääasia. Kerta toisensa jälkeen pöydät täyttyvät innokkaista bingoajista, koskaan ei ole tarvinut kutsun kaikua tyhjille seinille. 


Tämän suosion myötä kului muovisista palloista numerot äkkiä ja eräiden arpajaisten tuotoilla ostimme sitten ryhmäkotiin täysin oman bingopelin. Eikä se ole koskaan piilossa, vaan aina näkyvillä ja käytettävissä. 

 - Riikka-